Sängylläni on kaksi tyynyä. Yökumppanini on hintava, hyvin muotoiltu ja arvokas. Se on kännykkäni. Se nukkuu vieressäni ja tuijotan sen valoja öisinkin. Vain joskus olen laittanut sen äänettömälle, muina aikoina kommunikoimme jatkuvasti. Piip, mailia. Piip, viesti. Piip, muistutus.
En osaa luopua kännykästäni edes lennon ajaksi. Pidän sitä lähellä lennon aikana ja mietin kuinka monta viestiä ja puhelua saisin lennon aikana. Tunnen tuhlaavani aikaa pitämällä kännykän suljettuna. Olen ensimmäisten joukossa laittamassa sitä taas päälle ja iloitsen kuullessani tutun tunnusmusiikin. Katselen muiden matkustajien kännyköitä ja rakastan enemmän omaani. Se on kultainen.
Sain ensimmäisen kännykkäni 16-vuotiaana ja se oli valtavan kokoinen. Akku kesti koulupäivän ajan ja riensin aina kotiin lataamaan sen. Suurin kännykkälaskuni oli 500 markkaa ja syynä oli kännykän käyttö Italiassa vietetyn kesän aikana. Muistan jokaisen kännykkäni ja sen miltä muovi tuntui sormenpäiden alla.
Siirryn aina eteenpäin malleissa ja haluan aina paremman. Nykyisen muotoilu muistuttaa pientä televisiota ja netin käyttäminen on sujuvampaa kuin edellisessä. Jokaiseen kännykkään luo omanlaisensa suhteen ja siteen, muistot kulkevat jo sammuneessa kuoressa mukana. Muistan jokaisen kolhun ja viillon kännykän kuoressa, ne ovat unohtamattomia kokemuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti